Uusia tuulia

Heippa!

Edellisen postaukseni jälkeen onkin meidän perheessä tapahtunut vaikka ja mitä! Isoimpana asiana on se, että olemme parhaillamme ostamassa ensimmäistä omaa asuntoamme! Kaikki on mennyt kyllä aika nopeasti. Vietin huhtikuun viimeisen viikon Joensuussa hoitaen graduasioita kuntoon ja innokkaana palasin kotiin Ranskaan todeten, että lopputyö on viimein aloitettu, jee, nyt töihin, jotta tämä luku saadaan päätökseen.

Samoihin aikoihin P alkoi kuumeilla uutta asuntoa. Itse en kuitenkaan ollut kovinkaan innostunut asiasta, olinhan siis juuri aloittanut graduni ja halusin keskittää voimavarani siihen. Ukko ei kuitenkaan hellittänyt ja jatkoi asuntoilmoitusten selailua. Hänellä oli mielessään vuokrakämppä, mutta sen verran kuitenkin tohdin tuoda omaa kantaani esille ja sanoin, että eikö nyt kuitenkin olisi aika katsastaa mahdollisuus ihan omaan kotiin? Onneksemme satuttiin löytämään aivan ihana reilu 80-neliöinen, 2 makuuhuoneen asunto ihan tuosta viereisestä residenssistä <3 Mikäli kaikki sujuu toivotulla tavalla, päästään muuttamaan heinäkuun lopulla.

Suomeen pääsy tänä kesänä ei siis ole mitenkään vuoren varmaa meidän aikuisten osalta. Neidin järjestin jo pitkälle lomalle Mammalaan heti koulujen loputtua, sillä pakkaamisesta ja muutosta ei tulisi yhtään mitään, mikäli joutuisimme pitämään häntä siinä samalla koko ajan. Olin jo ehtinyt ilmoittautua Ranskan suomalaisille tarkoitetulle Lapin perheleirille elokuussa, mutten tällä hetkellä ole varma, pääsemmekö osallistumaan sille. Kaiken täytyy mennä asuntokauppojen suhteen nappiin, jotta päästään matkaan. Vaikka todella tahtoisin sille leirille, mun on priorisoitava meidän muutto, en mistään hinnasta voisi itse lentää lomailemaan Suomeen ja jättää P:a tänne yksin huolehtimaan tavaroiden kantamisesta ja loppusiivouksesta, en! Myyntisopimus on jo allekirjoitettu, nyt odotellaan virallista päätöstä lainahakemukselle ja sen vakuutukselle. 

P:n veljenpoika on syntynyt kaksi ja puoli viikkoa sitten ja nauttii päiväunistaan mun virkkaamani peiton alla <3

Osallistun parhaillani Pariisin kansainvälisen äitiryhmän 10-viikkoiseen muodonmuutoshaasteeseen. Tämä viikko on haasteen viimeinen. Tähän väliin sattui myös sopivasti historiansa viimeinen Lifted Fit, josta sain mukavasti lisäpontta haastetta varten. Fitin käymisessä oli myös se hyvä puoli, että sain taas palautettua hyvän treenirytmini. Jostain syystä alkukevät oli mulle vähän hankalaa treenaamisen ylläpidon saralla, en vaan saanut potkittua itseäni duuniin. Nyt on taas hyvä buusti ja draivi päällä ;-) Ottaessani eilen fitin päätöskuvia olin erittäin mielissäni aikaansaamastani muodonmuutoksesta. Isoin asia näiden kymmenen viikon aikana on kuitenkin ollut se, että olen alkanut juosta ihan oikeasti! Se on myös tuonut jo nyt sitä kaivattua muutosta kropan ulkomuotoon. Mulle on ollut tosi kova paikka se, että vaikka olen tehnyt ahkeraan kehonpainotreenejä, se kova työ ei ole meinannut millään näkyä ulospäin. Nyt olen alkanut saada viimein mitä halusin, ja näillä jatketaan ehdottomasi eteenpäin. Hankin itselleni Joensuusta Adidaksen Boost-juoksukengät, ja ne todella saavat askeleen lähes lentämään! Lisäksi omistan nykyisin Polar M430-kellon, joka kivasti pitää liikkeessä ja mittaa tarkasti unta, päivän aktiivisuutta ja erityisesti niitä juostuja kilometrejä.

Olen myös hankkinut itselleni hiukan lisää luottamustehtäviä: olen nyt Pariisin Suomi-koulussa sekä vanhempainedustajana että juhlavastaavana, Pariisin Naisverkon tulevana vetäjänä sekä La Parisienne Team Finlandin moderaattorina. Mitähän seuraavaksi vai unohdinko mahdollisesti jonkin jo?

Palaillaan ;-)

Pääsiäinen meillä

Olen tällä hetkellä jostain syystä hirveän saamaton, joten nyt sain viimein aikaiseksi kirjoittaa pääsiäisestä!

Ensinnäkin, Ranskassa ei vietetä pitkäperjantaita. Ainut vapaapäivä on normiviikonlopun lisäksi maanantai. Varsinainen pääsiäinen on sunnuntaina, silloin kokoonnutaan syömään, ja lapsille järjestetään "pääsiäismunajahteja" eli naperot saavat etsiä jollekin tietylle alueelle piilotettuja suklaamunia.

Meillä ei ole koskaan aiemmin vietetty sen kummemmin pääsiäistä, mutta tänä vuonna päätin hiukan repäistä ja laittaa perinteisiä pääsiäismakuja ruokapöytään. Koristeita en kuitenkaan ryhtynyt tekemään. P oli hiukan ihmeissään mun ruokainnostuksestani, tämä kun on ensimmäinen kerta, kun laitan oikein pääsiäisruokaa, varsinkin kun kannoin herkut pöytään jo perjantaina ja muistutti siitä, ettei ranskalaisille ole vielä pääsiäinen. Vastasin tietäväni, mutta halusin nyt tehdä suomalaisella tavalla, meillä kun ei muuten olisi pöydässä yhtään mitään erikoisempaa.

Taas kerran käytin Maku-lehden mainioita ohjeita ideoinnissani.

Meillä oli ruokajuomana Gin orangea, alkuruokana kurkku-avocado-kesärullia, jotka sain syödä itse, koska P suhtautui erittäin suurella epäilyksellä niissä käytettyyn riisipaperiin.

Pääruuaksi nautimme ankanrasvaperunoita, nyhtölammasta sekä kukkakaalikuskusia tomaatti-kookostahnan kera. P ilmoitti heti inhoavansa lammasta eikä täten suostunut edes maistamaan. No, onneksi me tytön kanssa tykättiin kovasti. Nyhtöliha on niin ihanan helppo valmistaa ja onnistuu takuuvarmasti. Makukin on lähes poikkeuksetta hyvä, kun liha on niin pehmeää, että se lähes sulaa suuhun 😀

Jälkiruoaksi tein pashaa. Värjäsin sen pinkiksi, kun neiti niin toivoi. Pasha olikin kaikkien mieleen ja katosi nopeasti parempiin suihin. Senkin valmistus on oikeasti helppoa mutta aikaa vievää niinkuin nyhtölihankin. Mulla ei todellakaan ole mitään pashamuottia vaan tein sen ihan siivilässä valuttaen.

Meillä ei ollut ruokavieraita, joten nämä herkut kestivät koko pitkän viikonlopun. Meidät oli kutsuttu Pariisin Suomi-koulun pääsiäispiknikille ja munajahtiin sunnuntaina, mutta sää teki tepposet, ja hauskuus peruttiin. Niinpä meidän ostama iso suklaamunapussi jäi vähän tyhjän pantiksi, kunnes keksittiin P:n kanssa, että mehän voidaan järjestää neidille ihan oma jahti täällä kotona sisätiloissa! Ja voi sitä jännityksen ja riemun määrää, kun ylläreitä putkahteli milloin mistäkin! Totta puhuen niitä munia taitaa vieläkin olla pari piilossa, löysin eilen yllättäen yhden 😊

Kokonaisuudessaan pääsiäinen meillä oli erittäin rauhallinen, olin tyytyväinen tekemiini ruokiin sekä minimunajahtiin. Jos ensi vuonna olisin reipas, niin voisin tehdä jotain koristeitakin pääsiäistä varten...

Kirjan viemää

Guillaume Musso

Viikko on taas mennyt uskomattoman nopeasti, ehkä hiukan liiankin pikavauhtia, mutta tällä kertaa suurin syy siihen on ollut se, että olen lukenut niin hyvää kirjaa, etten kerta kaikkiaan ole malttanut laskea sitä käsistäni! Teos on ranskalaisen Guillaume Musson (s. 1974) romaani L'instant présent (engl. The Very Present, suomennosta ei ilmeisesti ole). Se on muuten ensimmäinen ranskankielinen kirja, jonka olen lukenut oma-aloitteisesti! Pari kirjaa olen aiemmin kahlannut yliopiston kirjallisuuskursseilla, mutta ei vain ole itse tullut aloitettua mitään, ehkä olen mielessäni odottanut sitä "sopivaa" hetkeä, kun sanavarasto on niin laaja, että ymmärtäisin kaiken. Mutta voiko sellaista hetkeä oikeasti tulla? Edes useiden vuosien jälkeenkään? Hyvin usein kuitenkin tämäntyyppisissä romaaneissa aina johonkin kohtaan iskee jokin erikoisalan sana tai sitten jokin murre- tai puhetyylin härpäke, jota ei millään ole voinut tietää aiemmin. Olen sentyyppinen lukija, etten missään nimessä halua käydä kirjaa läpi sanakirjan kanssa. Musta se pilaa lukukokemuksen. Jos tekstissä esiintyy jokin sana, joka selkeästi vaivaa, katson sen toki, mutta muuten vain luen ja luotan siihen, että jossain vaiheessa tajuan sanan ja jos en tajua, se ei ollut mitään elintärkeää ;-) Tässä vaiheessa, kun sellaista aktiivisempaa ranskan kielen oppimista on takana vasta muutama vuosi, on ihan selvää, että joitain asioita menee ohi, varsinkin jotkin syy-seuraussuhteet jäivät vähän pimentoon, samoin se, kun välillä mietin, että mistäköhän jokin henkilö alunperin astui mukaan tähän romaaniin tai missä vaiheessa jokin asia on tapahtunut. Toisinaan taas omat ajatukset harhailivat jossain ihan muualla kuin itse tekstissä.

L'instant présent

Olen saanut tämän kirjan alunperin Ranskan suomalaisten kirjavaihtarit-Facebook-ryhmän kautta. Sen jälkeen se on maannut kirjahyllyssäni lähes kaksi vuotta! Vähän aikaa sitten sain idean, että annan kirjan eteenpäin langon avovaimolle äitiyslomalukemiseksi, mutta tietysti katsastaisin sen ensin itse. Tarkoituksena oli myös vähän treenata luettua ranskaa, koska mun melkein pitää ensi viikolla lukea Marcel Pagnolin Jean de Fleurette yliopiston kirjallisuuskurssin esseetä varten. Ihastuin Mussoon ja tähän kirjaan välittömästi. Tykkäsin siitä, että se ei ole kovinkaan vaikealukuinen, muttei myöskään mikään lapsenkielinen. Kirjaa ei voi kutsua kovinkaan jännittäväksi, mutta sen loistavuus piilee sen kiistattomassa kauneudessa, siinä on jotain hyvin samanlaista kuin Kjell Westön romaanissa Leijat Helsingin yllä. Se kertoo Arthur Costellon tarinan hieman psykologisen trillerin muodossa. Costello on ihan tavallinen ihminen, lääkäri, joka tapaa perhettään vain kerran vuodessa ja häipyy sitten taas omille teilleen.

Kirja etenee todella nopeasti, vuodet vierivät, mutta lopussa aika pysähtyy, Musso vangitsee lukijan tähän hetkeen eikä oikein voi olla täysin varma siitä, missä nyt mennään. Onko tämä todellisuutta vai vieläkin jotain unta tai haavetta? Romaani on niin kaunis, etten voinut olla vuodattamatta paria kyyneltä lukiessani sen viimeisiä rivejä. Se jätti sanattomaksi, teki tyhjän olotilan. Jos mun pitäisi keskustella tästä kirjasta, hokisin vain koko ajan, etten osaa sanoa muuta kuin, että se on niin uskomattoman maagisen KAUNIS romaani. On sanomattakin selvää, ettei tämä kirja lähde mihinkään, vaan se jää hyllyyni ja luen sen vielä monta kertaa uudelleen luottaen siihen, että ymmärrän joka kerta hieman enemmän <3

Safkajuttuja

No niin, nyt olen vähän saanut noita ruokajuttuja järjestykseen 🙈 ne jotenkin pääsivät sekoittumaan silloin, kun oltiin P:n kanssa kaksin, koska tuli välillä syötyä vähän miten sattuu...

Erilaisia reseptejä ja makuja kokeilen siis erittäin mielelläni. Tänä vuonna päätin alkaa hyödyntää Maku-lehden ohjeita (löytyyhän multa viisi vuosikerrallista lehtiä) oman ajankohdan mukaisesti eli tiedän paremmin myös mikä on sesongissa ja muutenkin, onhan se jotenkin mukavampi tehdä talvista ruokaa talvella kuin valmistaa jokin lihapata kesähelteillä, samoin kuin lukea ruokaan liittyviä juttuja oikeaan vuodenaikaan 😂 tunnustettakoon, että tänä talvena on tullut kyllä syötyä vähän reilusti lihaa, kun on ollut niin kylmää. Vaikka eletään jo maaliskuun loppupuolta, lämpömittari ei vain meinaa suostua kohoamaan, ja kova tuulikin vihmoo lähes päivittäin.

Muun muassa seuraavia reseptejä on tullut kokeiltua viime aikoina, ne eivät ole minkäänlaisessa "tekojärjestyksessä", vaan sen mukaan, miten ne lehdessä ovat olleet:

1. Marinoitu naudankieli kiinnosti kovasti erikoisuutensa vuoksi. Sen valmistaminen oli oikeasti helppoa, mutta jouduin "piilottamaan" sen keittoon ja lasagneen, koska ajatus kielen syömisestä oli liikaa, erityisesti P:lle. Kaupassakin vähän ihmettelin, kun myyjä ilmeestään päätellen ei ollut kovin ihastunut naudankieleen, kun pyysin häntä näyttämään mistä sellainen
löytyy. Kieli on syöty, mutta en kyllä varmaan tekisi uudelleen, ei ollut makuelämyksenä kuitenkaan kummoinen.

2. Lihakeitosta olin itse ihan haltioissani. Viimeisen päälle kypsennetystä ja haudutetusta lihasta tehtynä se oli niiiiiin hyvää, paitsi P:n mielestä 😑

3. Nyhtöpossu onnistui toisella yrittämällä vallan mainiosti, kun ymmärsin lisätä tarpeeksi nestettä vuokaan. Satsista tuli niin reilu, että siitä riitti kahteen pizzaan sekä patonkien täytteeksi. Nyhtöpossu maistui hyvin juniorillekin.

4. Lammaskaali tuli pyöräytettyä raakamakkaroista. Kunhan kaali kypsyi tarpeeksi pehmeäksi, lapsikin söi sitä tosi mielellään 😀

5. Energiapatukoita lähdin kokeilemaan silkasta uteliaisuudesta ja huomasinkin niiden toimivan hyvin treenin jälkeen, mikäli ei varsinaisesti ole nälkä.

6. Geisha-kaakao ja laskiaissämpylät olivat kiva viikonlopun iltapala.

7. Nyhtöpossupataa kokeilin ensimmäisestä valmistamastani nyhtöpossusatsista. Se jäi aika kuivaksi, koska en älynnyt lisätä uunipataan niin paljon vettä, että possusta olisi tullut oikeasti mehevää ja suussa sulavan pehmeää.

8. Saksalainen kaalisalaatti oli maukasta, muttei meidän makuun mitenkään kielen vievää.

9. Sen sijaan texmex-kanapata korianterisalsalla onnistui mainiosti ja oli todella herkullista.







 10. Laskiaispullia leivottiin kahdesti, suklaatäytteellä, vadelmatäytteellä, mantelimassatäytteellä sekä kahden suklaan

moussetäytteellä

11. P:n kanssa kahdestaan ollessa syötiin välillä illalliseksi täytettyjä leipiäkin. Kokeilin banh mi-leipiä, vietnamilaistyylisiä etikkakasviksilla, nyhtöpossulla ja kurkulla täytettyjä patonkeja.

12. Vege-cubanos-sämpylöitä syötiin koko perheen kesken. Ne maistuivat mulle mutta eivät oikein muille.

13. Lämpimien kalakukkoleipien reseptin nähdessäni tajusin, että olin vallan unohtanut lämpimän ruisleivän ihanan maun <3 Koska en syö kalaa ja vierastan ajatusta perunasta leivän sisällä, tein oman version ja erinomaista oli.

14. Club sandwichseista tuli meidän leffaruoka. Oikaisin sen verran, että en jaksanut grillata, halkaista ja laittaa tikkua, mutta toimi noinkin ;-)

15. Croque madamea ehdotin sunnuntain iltaruuaksi. Yleensä ollaan vähän huonoja syömään viikonloppuillalla enää mitään vahvempaa, mutta ajatus tästä sai hyvän vastaanoton. Itse en niin hurjasti välittänyt, mutta muut rakastivat. Leivän päällä kananmuna sai väistyä salamin tieltä.

16. Shepherd's pieta kokeilin mun isän ollessa meillä. Isukki on aika nirso ruoan suhteen, joten jouduin vähän miettimään, sillä en halunnut ihan lihapullat ja muusi-linjalle lähteä. Tämä oli loistoveto, sillä iskä tykkäsi hurjasti.
Tossa vieressä on muuten se saksalainen kaalisalaatti.

17. Kukkakaalicurrysta tuli myös se ruoka, joka mun mielestä oli tosi hyvää, mutta muut vähän nyrpistelivät neniään. Täytyy lisätä siihen vähän couscousta tai riisiä, niin on varmasti parempaa sekä kypsentää kukkakaalia pidempään. Itse kastike on supermaukasta. 

18. Haaveilin itsetehdystä hernekeitosta jo laskiaiseksi, mutta kaupasta ei löytynytkään kuivattuja herneitä, joten tyydyin tölkkisoppaan. Iskä kuitenkin toi tullessaan hernekeittoainekset, joten pääsin keittelemään kunnon soppaa, ja hyvää se olikin sipulilla, sinapilla, krutongeilla ja pekonilla maustettuna.

19. Lasagnesta ei tullut ihan reseptinsä mukaista kasvisversiota, vaan tungin sinne kaikkia jääkaapista löytyneitä "loppuja", ja näin se onnistuikin mainiosti 😀

20. Makkara-lihaseljankaa tein jo silloin, kun iskä oli meillä kylässä. Siihenkin laittelin kaikkia loppuja ja hyvin maistui 😀

21. Burgundinpataa meillä syötiin viime viikolla. Se oli kyllä ihan hyvää, mutta loppujen lopuksi se meni parhaiten alas pastan kanssa.

22. Rukiinen vispipuuro oli superhyvää rahkan tai raejuuston sekä mansikoiden/vadelmien kanssa, paitsi P:n mielestä... neiti söi kiltisti, kunnei halunnut pahoittaa mun mieltäni.

23. Kerroskiisseli ei onnistunut ihan odotusten mukaisesti, koska vadelmakiisseli ei hyytynyt kunnolla. Hyvää se silti oli ja tuhtia myös.

24. Kokeilin suolaista galettea muikkujen sijaan kesäkurpitsalla ja fetajuustolla. Neiti ei pahemmin välittänyt, mutta P suorastaan ahmi!

25. Kookospannacotta ei jostain syystä hyytynyt lainkaan, mutta nakkasin sen kuitenkin jääkaappiin ja sanoisin, että se toimii erinomaisesti lettujen kanssa 😀 niihin sopii superhyvin myös lemon curd, mikä on erityisesti P:n mieleen.

Yllätyksiä anoppilassa

Viikonloppu vietettiin anoppilassa Angersissa, n.360 kilometrin päässä meiltä. Tosin anoppi itse ei ollut kotona, vaan 800 kilometrin päässä Geneven lähistöllä hoitamassa langon lapsia. P:llä kuitenkin oli asiaa kotikaupunkiinsa, joten lähdettiin ajelemaan. Yleensä mies ottaa aina perjantain vapaaksi, joten päästään matkaan torstai-illalla. Nyt kuitenkin talon ollessa tyhjänä startattiin vasta perjantaiaamuna.

Rakastan Angersin seutua, Loire-joen laaksoa ja sen vehreyttä. Mieli ja sielu pääsevät aina lepäämään Pariisin hektisyydestä. Yleensä harrastamme siellä pitkiä kävelylenkkejä, mutta nyt loputtomalta tuntunut vesisade pilasi tyystin meidän suunnitelmat, ja parasta olikin pysytellä vain sisätiloissa. Mielestäni viikonloppumme oli kaikesta huolimatta hyvin onnistunut. Perjantaina innostuin käymään anopin kuivaruokavarastot läpi, kun piti suunnitella jotain syötävää. Yllätys olikin melkoinen, sillä lähes toinen toisensa jälkeen jauho- ja jauhepussit olivat ylittäneet parasta ennen-päiväyksensä vuosia sitten! Musta tämä oli ihan uskomatonta, sillä anoppi on ihan sairaalloisen tarkka ruokien päiväyksistä, ja yhteen aikaan hän aina ensi töikseen meille saavuttuaan kävi meidän jääkaapin läpi ja tarkisti kaikkien tuotteiden päiväykset toitottaen samalla mulle "Sinä voit syödä mitä haluat, mutta minun pojalleni ja pojantyttärelleni et vanhentunutta ruokaa tarjoa!!"

Yhden käyttökelpoisen jauhopussin kuitenkin löysin, samoin muita aineksia siten, että sain pyöräytettyä tällaisen "omasta päästä"- kesäkurpitsa-pekoni-feta-peltipiiraan.

Lauantaina meillä olikin ohjelmaa tiedossa, sillä kyläiltiin miehen tädin luona. Siellä aika aina rientää... Tuliaisiksi vein  juustokakun (ohje uusimmasta Maku-lehdestä, ohje ei vielä netissä).

Meille ehtikin tulla kiire tädin luota toiseen paikkaan, nimittäin P:n paras kaveri F oli kutsunut meidät luokseen pizzalle ja sen jälkeen futismatsiin! F menee vuoden päästä kesällä naimisiin ja on pyytänyt P:n bestmanikseen. Ukko tottakai suostui, mutta toivon todella kaiken sujuvan joutuisasti, sillä hän ei ehkä kuitenkaan ihan parhaimmillaan mielikuvituksensa suhteen tällaisessa hommassa ole... Jälkkäriksi nautittiin mun leipomaa juustokakkua , joka itse asiassa oli vallan omintakeinen versio alkuperäisestä reseptistään, lorauttelin sinne kaikkia anopin kätköistä löytyneitä, käyttökelpoisia purkkien loppuja. Nyt kakkua myös maistaneet F:n vanhemmat haluavat sen reseptin! Olen vähän sormi suussa, koetan pinnistää muistiani, mitä kaikkea sitä tulikaan kakkuun pungettua 🤔

Matsi Angers - Caen oli ihan loistava! Kotijoukkue voitti 3 - 0. Myös juniorimme oli matsista aivan innoissaan! Hiukan pelkäsin, miten hän jaksaa istua paikallaan ja seurata peliä reilut 90 minuuttia, mutta huolehdin aivan turhaan. Voidaan siis hyvillä mielin ottaa neiti toistekin mukaan ❤ Päästiin parkkeeraamaan auto suoraan stadionin vieressä olevan kerrostalon pihaan, koska F:n isällä on siellä osake. Autolle palatessa F totesi unohtaneensa kerrostalon sisäänkäyntiportin avaimet autoon, joten hän joutui hyppäämään aidan yli, ja sekös sai kaikki kerrostalon mummot avaamaan ikkunansa ja kyselemään, kuka F oikein luulee olevansa. Rauhallisesti selittäen pääsimme piinteestä 😂 

Sunnuntai-iltapäivällä lähdettiin ajamaan takaisin kotiin. Jätin anopille pakkaseen yllätykseksi yhden hänen lempikakuistaan

Juuri hieman ennen kotiinpääsyä alkoi sataa lunta! Se on hyvin epätyypillistä maaliskuun puolivälin Pariisille ja on mielestäni nyt kolmas kerta tämän talven aikana.

Kotona oli laitettava ruokaa taas tulemaan ja pyöräytin makaronilaatikon , jossa on lisäksi purkillinen säilykevihanneksia, ja munamaito on korvattu suurimmaksi osaksi tomaattikastikkeella. Makaronina käytin kikhernemakaronia, koska omat sisuskalut ei oikein kestä perusversioita.

Vielä teki mieli tehdä itsellekin juustokakkua. Käytin Valion Päärynä-kinuskijuustokakun ohjetta, jota jostain syystä ei ole netissä saatavana. Leikkasin siitä jo yhden ison palasen P:n työkaveria varten. Hän pitää leipomisesta kovasti ja oli viime viikolla tuonut töihin suklaakakkua, jota sitten oli antanut rasiallisen P:lle kotiin vietäväksi. Ajattelin, että olisi kiva yllätys saada rasiansa "täytettynä" takaisin 😀

Nyt leivon taas, koska mulla on huomenna synttärit, ja lisäksi tytön koulussa on naamiaiset, joihin toivotaan vanhempien tuovan jotain hyvää. Täytyy muutenkin taas järjestellä ruokajutut ja tehdä niistä postaus 😀 

Pariisilaisen lähiöbussin arvojärjestys

Halusin kirjoittaa tästä ihan oman blogipostauksen, koska tämä on aihe, jonka kohtaan joka keskiviikko, ja sitä on aina yhtä mielenkiintoista seurata. Nimittäin käyttäytyminen bussissa ruuhka-aikaan.

Suomi-koulusta tullessamme juna saapuu meidän kaupungin rautatieasemalle yleensä siinä puoli kuuden ja kuuden välillä. Koska siitä on vielä matkaa kolmisen kilometriä meille kotiin, otamme bussin, sillä tyttö on siinä vaiheessa jo sen verran väsynyt, ettei kotiin kävely enää luonnistuisi sujuvasti. Yleensä bussia odottaa meidän lisäksi MUUTAMA muukin Pariisista päin saapunut. Ilmeisesti kaikki ovat päivän jäljiltä jo sen verran rättejä, että bussin viimein saapuessa sisään rynnätään kuin päättömät kanat, kyynärpäätaktiikalla. Kaikki istumapaikat täytetään ihan huoletta bussin etuosassa olevia priority-paikkoja myöten, kaivetaan kännykkä esiin ja aletaan tuijottaa sitä, jolloin ei olla mitenkään tietoisia sisään astuvasta vanhuksesta, liikuntarjoitteisesta, viimeisillään raskaana olevasta tai pienen lapsen kanssa matkustavasta äidistä. Kuski ei korvaansa lotkauta moiselle, joten siinä sitten useimmiten ne istuimesta haaveilevat joko seisovat hiljaa tai alkavat kovaäänisesti huokailla ja toivoa, että joku älyäisi nostaa takamuksensa ja siirtyä.

Yleensä näitä siirtymishalukkaita on liikkeellä huomattavasti vähemmän kuin istumapaikan tarvitsijoita, joten on aina äärettömän mielenkiintoista seurata, kenelle se paikka halutaan antaa, miten ilman jäänyt reagoi siihen tai niitä tapauksia, joissa luovutetun paikan ehtiikin valloittaa ihan joku muu kuin se, jolle se on alunperin tarkoitettu.

Mulla olisi varmaan lähes jokaiselta ruuhka-ajan bussimatkalta jokin esimerkki kertoa, mutta eilinen oli, sanotaanko toiseksi erityislaatuisin pitkään aikaan, myös kommunikaation kannalta. Bussi oli lähes ääriään myöten täynnä, kun sisään astui mun edellä äiti noin parivuotiaan tytön kanssa sekä viimeisillään raskaana oleva nainen miehensä kanssa. Priority-paikalla istunut vanhempi rouva halusi antaa paikkansa tälle äidille. Muut pysyivät visusti takamus penkkiin liimautuneina. Raskaana oleva hiukan hätkähti sitä, koska oli ilmeisesti ajatellut paikan kuuluvan ennemmin hänelle, mutta jäi seisomaan eikä mitenkään näyttänyt ärsytystään. Siinä vaiheessa se vanhempi rouva huomasi hänet ja pahoitteli, ettei raskaana olevalle nyt ole paikkaa mutta lisäsi, että kyllä hänellekin sellainen kuuluisi. Raskaana oleva vastasi kiltisti, että ei tässä mitään, pari pysäkinväliä vaan, niin jää pois bussista. Sitten kuoroon yhtyivät naisen mies ja toinen seisomaan joutunut vanhempi rouva sanoen, että "ihan totta, kyllä sulle kuuluu paikka, sen kun pyydät rohkeasti vaan!". Sitten siinä pohdittiin hetki, että keneltä kysytään, kunnes toinen rouva päätti koputtaa erään kännykkäänsä syventyneen nuoren miehen olkapäätä ja pyytää tätä siirtymään. Mies siirtyi mukisematta, mutta huomasin että raskaana olevalle jäi hiukan vaivaantunut olo siitä, että joku tuntematon joutui pyytämään hänelle paikkaa. Naisen jäätyä pois bussista rouvat alkoivat kinastella "ei kun sinä, ei vaan sinä"-periaatteella siitä, kumman pitäisi istua sille tyhjäksi jääneelle paikalle. Mä saan paikan yleensä siinä vaiheessa, kun väsynyt 5-vuotias on horjahtanut suunnilleen neljästi, niin nytkin. Lähes koskaan näissä iltabusseissa tuntemattomat ihmiset ei puhu toisilleen mitään, joten tämän suhteen, että joku pyytää toiselle paikkaa, tämä matka oli ainutlaatuinen.

No se erikoisin sattui muutama viikko sitten. Kävi niin ihmeellisesti, että satuttiin tytön kanssa pääsemään bussiin ekojen joukossa, joten saatiin istumapaikat. Itse kuitenkin tarkkailin koko ajan, millaista väkeä sisään tulee, jotta antaisin tarvittaessa paikkani. Kävi kuitenkin niin, että priority-paikalla istui eräs hyvin omanarvontuntoinen raskaana oleva nainen. Hetken päästä bussiin astui opaskoiran kanssa liikkeellä oleva sokea pariskunta. Koira ohjasi heidät juurikin siihen samaan paikkaan, jossa raskaanaoleva istui, joten hänen oli noustava tai sokea mies olisi istunut hänen syliinsä. Nainen sitten joutui seisomaan ja tuijotti vihaisesti ihmisiä, jotka vain istuivat penkkeihinsä liimautuneina. Seurasin tilannetta kauempaa ja huikkasin eräälle rouvalle, että sanoisi naiselle että annan hänelle paikkani. Rouva tuhahti ja alkoi mutista, miten töykeää, että raskaana olevat kyllä saa paikan bussissa mutta vanhemmat ihmiset eivät. Menin sitten itse raskaana olevan luokse sanomaan, että annan paikkani hänelle. Hän kiitti mutta kieltäytyi vedoten siihen, ettei suostu ottamaan paikkaa pienen lapsen kanssa matkustavalta, kun bussissa on suurin osa hyväkuntoisia yksin matkustavia nuoria ja loi erityisen vihaisen katseen vieressään priority-paikalla istuvaan naishenkilöön, joka ei huomioinut kommenttia mitenkään. Palasin sitten omalle paikalleni ja tarjosin sitä rouvalle, joka sen ilomielin otti vastaan.

Tämä jää aina mietityttämään, että mikä on se oikeaoppinen "arvojärjestys"? Pitäisikö priority-paikkoja jättää suosiolla valmiiksi niitä tarvitseville? Tai jos sellaiselle istahtaa, niin pitää aina silmät ja korvat auki ja tarvittaessa luovuttaa paikkansa? Pitäisikö kuskin ottaa kantaa asiaan?

Draivilla eteenpäin

Uusi viikko on taas pyörähtämässä käyntiin, joten on aika niputtaa viime viikko 😀 olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, että sain erinomaisen boostin päälle opiskeluasioissa, vaikka käytin niihin ainoastaan kaksi päivää! Mulla meni maanantaista niin paljon aikaa siihen, kun kävin saattamassa mun isän lentokentälle, niin en kotiin päästyäni enää kokenut järkeväksi paneutua käännöstieteen maailmaan ja vilkuilla samalla kellon viisareiden siirtymistä eteenpäin ja varmistua siitä, että haen tytön ajoissa. Koskaan en kyllä ole myöhästynyt niin, että mun perääni olisi soitettu, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin 😆 tiistaina sitten päätin aloittaa Terminologia ja sanastotyö-kurssin lopputyön. Olen inhonnut tuota kurssia alusta saakka ja koettanut jotenkin vältellä sitä. Lisäksi pelkään sen opettajaa, hän ei ole mua kohtaan mitenkään mukava tai kannustava, joten aina joudun hiukan mätkimään itseäni, jotta saan lähetettyä hänelle meiliä.

Lopputyö on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa pitää tehdä jo aiemmin kurssilla jostakin käännöstieteeseen liittyvästä tekstistä poimituista termeistä käsitekaavio ja merkitä siihen käsitteidenväliset suhteet eli joko koostumus-, hierarkia- tai funktiosuhde. Toisessa osassa sitten valitaan näistä termeistä neljä, joita ei vielä ole Tieteen termipankissa ja viedään ne selityksineen sinne. Kuulosti jotenkin tosi pelottavalta, ja musta tuntui koko ajan, etten varmasti selviä varsinkaan tuosta käsitekaaviosta. Tiistaina en sitä vielä aloittanutkaan, vaan valikoin ne neljä termiä ja etsin niille selitykset sekä mahdollisimman paljon luotettavaa nettimateriaalia tueksi.

Keskiviikko on meillä viikon hektisin päivä tytön Suomi-koulun vuoksi. Vien hänet puoli yhdeksäksi omaan ranskalaiseen kouluunsa, sitten käyn ostamassa hänelle evästä iltapäivää varten, croissantin, sen viikon ainoan. Se ei tietenkään ole paras mahdollinen valinta, mutta en jaksa vängätä siitä. Evään pitää kuitenkin olla helppo, sellainen joka kestää hyvin repussa ja jonka 5-vuotias pystyy syömään ongelmitta. Varsinaista aikaa kotona mulle jää parin tunnin verran. Sen haluan käyttää itseeni ja kotiin, en oikein uskalla kääntää aivojani opiskelumoodille ja huomata yht'äkkiä, että kello on puoli kaksitoista, ja mun pitää kiirehtiä hakemaan tyttö. Kotiin päästyämme meillä on hiukan vajaa tunti aikaa syödä ja katsoa, että kaikki tarvittava on mukana ja oikeanlaiset vaatteet päällä. Sitten otetaan bussi rautatieasemalle, paikallisjuna Pariisiin ja metro Suomi-koulua lähinnä olevalle pysäkille. Tähän matkaan kuluu aikaa n.1h 15min. Itse Suomi-koulu kestää 2h 15 min. Tämä aika me äidit istutaan usein kahvilassa ja jutellaan milloin mistäkin, lapsista suurimmaksi osaksi 😀 sitten on tietysti sama matka takaisin kotiin mutta tuplasti enemmän ihmisiä liikkeellä. Parhaimmassa tapauksessa päästään kotiin puoli seitsemän maissa. Mietin lähes joka kerta, että tää homma on täysin hullua ja teen sitä ainoastaan siitä syystä, että tyttö rakastaa yli kaiken Suomi-koulua ja opettajaansa siellä ❤ jo viime vuonna hän suorastaan palvoi ohjaajaansa, mutta nykyinen on kuulemma vieläkin kivempi 😀 samalla tietysti mulle itsellenikin on tärkeää se, että näen muita suomalaisia ja saan puhua suomea. Täytyy kuitenkin sanoa, että mikäli tyttö alkaisi vastustella Suomi-kouluun menoa, en kyllä jaksaisi monestikaan väkisin lähteä viemään, sen verran rasittava tuo matka on. Mutta toistaiseksi ei ole kertaakaan tarvinnut pakottaa lähtemään 😀 viime vuonna kerran piti pakottaa jäämään kotiin, kun neiti oli kuumeessa enkä halunnut lähteä matkaan. Toinen itki ihan lohduttomasti, kun ei päässyt silloin Suomi-kouluun ❤

Torstaina sitten iskin sen pelottavan käsitekaavion kimppuun, eikä se ollutkaan niin kamala kuin luulin! Oli itse asiassa jopa ihan kiva miettiä minkälaisen viivan vetää mihinkin 😀

Mulla oli tarkoituksena viimeistellä homma perjantaina ja lähettää opettajalle, mutta päivä meni vähän alakuloiseksi, kun tuli hiukan riideltyä miekkosen kanssa torstai-illalla, niin en sitten pystynyt keskittymään. Viimeistelen tänään sitten 😀

Lauantaina lähdin käymään Pariisissa, koska ohjelmassa oli Suomi-koulun vanhempien vuosikokous. Siellä kun ollaan vain kerran vuodessa, niin asiaa on paljon, ja aika kuluu aina kuin siivillä. Sainpa itselleni yhden "luottamustoimenkin", kun mut valittiin pienten koulun vanhempain edustajaksi ;-) Samalla sain hoidettua yhdet myyntitreffit, pääsin eroon tytön vanhoista sadevaatteista, jeih! Sitä en vaan käsitä, että kun mä lähiöasukki myyn jotain jollekulle cityssä asuvalle, niin sitä tavaraa ei suostuta koskaan tulemaan hakemaan, koska se on kuulemma liian kaukana, ja että mun muka olisi helpompi tulla cityyn! Jessus, meiltä on ihan sama matka cityyn kuin citysta meille! Suomi-koulun lisäksi mulla on TODELLA harvoin asiaa kaupunkiin. Yleensä tarjoudun postittamaan ja suurimmaksi osaksi se ihmisille sopiikin, mutta tämä mamma ei halunnut odottaa postin kulkua vaan mieluummin mun tuloani lähelle häntä. Onneksi toi kokouspaikka sattui olemaan samoilla suunnilla, niin saatiin kaupat tehtyä ilman ylimääräistä vaivaa. Jos olisin oikein inhottava, niin voisin sanoa ihmisille, että voin toki tulla tuomaan tavaran cityyn, mikäli maksat mun junalippuni, 9€ kiitos 😆

Pariisin -reissuni kesti kuusi tuntia, olin kotona vähän jälkeen puoli kahdeksan. Tulin itse asiassa samalla junalla kuin P:n kaveri, joka oli kutsuttu meille katsomaan Bordeaux-SCO -matsia. Onneksi olin älynnyt valmistella kaikki ruuat etukäteen, niin ei tarvinnut muuta kuin törkätä pizza uuniin. Tällä kertaa tein sellaisen version, että valmispohjan (usein teen kyllä itsekin) päälle laitoin loput lasagnesta ylijääneestä tomaattikastikkeesta, sen päälle itsetekemääni nyhtöpossua sekä paprikaa ja sit tietty juustoa. Älyttömän hyvää, ja pojat ja neiti söi melkein kilpaa 😆 jälkkäriksi mun aikomukseni oli pelkästään nämä keksit mutta jostain syystä ne katosivat epäilyttävästi ennen aikojaan 🤔 päätin sitten tehdä vielä Red velvet-kakun kaveriksi. Täysin vastoin odotuksiani vieraamme oli ostanut leipomosta myös kakun mukaan, joten makeaa riitti mahan täydeltä 🙈 meillä oli mukava ilta hyvästä ruuasta nauttien ja suomalaista lonkeroa maistellen, ja matsi päättyi tasan 0-0.

Sunnuntaina oli vallan ihana ilma, ja oltiinkin lähes kolme tuntia ulkona. Lämpötila kohosi noin kahdeksaantoista asteeseen, ei voinut olla kuin hyvällä tuulella ja nauttia ❤

Nyt laitan käsitekaavion ja termit kuntoon, ja sitten, mut erottaa gradusta tasan yksi essee! Mä oon niin odottanut tätä hetkeä! 💪